Possua mustapapusoosilla Chinoise
Possua mustapapusoosilla Chinoise eli kiinalaisittain
Eräs japonialainen työkaverini sanoi kerran ettei hän erityisemmin pidä kiinalaisista, mutta rakastaa heidän tekemää ruokaa. Tähän näkemykseen on helppo yhtyä. Kiinalaisen ruuan hyviä puolia on, että niissä käytetään vahvasti mausteita, joita voi vielä makunsa mukaisesti pöydässä lisätä. Ruoka itsessään on hyvinkin kasvispohjaista eli trendikkäille ihmisille mitä sopivinta. Parasta on kuitenkin se, että ravintolassa ei jää nälkä. Nyt kuitenkin kokataan itse.
Ainekset
- 500 g suikaloitua possunlihaa
- 1 rkl soijakastiketta
- 1 tl maissitärkkelystä
- 1 dl öljyä
- 3-4 hienonnettua kevätsipulia
- 4 kynttä hienonnettua valkosipulia
- 1 purkki suolattuja mustapapuja huuhdeltuna
- 1 biitti hienonnettua inkivääriä
- 2 paprikaa suikaloituna
- 1 sipuli pilkottuna, ei hienonnettuna
- lihalientä
- 1 rkl öljyä
- 2 rkl soijakastiketta
- valkoviinietikkaa
- fariinisokeria
- seesamiöljyä
- 2-3 tl maissitärkkelystä eli Maizenaa
Valmistus
⌚ suunnilleen tunti- Leikkaa liha suikaleiksi, jos et jo valmiina ostanut sitä tarjouksessa. Laite suikaleet kulhoon ja lisää öljy, soijakastike, ja maissitärkkelys. Sekoita ja anna makuuntua sillä aikaa kun valmistelet muita tarvikkeita.
- Kuumenna wokkipannu ja lisää lihat ja paista, kunnes ruskettuu. Laita talteen erilliseen astiaan.
- Valmistele suuruste eli laita astiaan loraus öljyä, vettä, seesamiöljyä, valkoviinietikkaa ja soijakastiketta ja maissitärkkelystä. Sekoittele ne keskenään ja lisää kimpale fariinisokeria ja sekoittele sekin joukkoon.
- Sitten valmistetaan kastike. Kuumenna wokki, lisää öljy ja heitä paistumaan hienonnetut valkosipulit, kevätsipulit, inkivääri ja vedellä huuhdellut mustapavut. Paistele niitä hetken aikaa keskenään ja lisää sitten paprikasuikaleet ja sipulit.
- Lisää suurusteseos kastikkeeseen ja keitä hiljalleen, kunnes kastike sakenee. Lisää lihat kastikkeen joukkoon ja sekoita kevyesti, jotta liha peittyy kastikkeella.
- Nyt on hyvä hetki laittaa riisit kiehumaan ja jättää kastike wokkiin muhimaan.
Tarjoiluehdotus
Kinkkiruoka tarjoillaan riisin kanssa. Voihan sitä nuudelin kanssakin syödä, mutta se on vähän sellaista pikaruokaa ja sopii jämien kanssa paremmin. Maun mukaan ja sillä perusteella, mitä kaapista löytyy, voi vaihdella jasmiini-, basmati,- ja mitä-niitä-nyt-onkaan-riisien väliltä. Itse tykkää kiinalaisen kanssa ihan perus valkaistusta riisistä tai pitkäriisistä. Salaatteja en koskaan kata kiinalaiseen ateriaan. Ruokajuomana paremman puutteessa hanavesi ja arkiaterian mukana on aina näkkäriä, sanokaa siitä mitä haluatte. Syöminen sujuu, kun on haarukka oikeassa ja näkkäri vasemmassa kädessä. Pöytään kannattaa varata maustamiseen soijakastiketta ja chilikastiketta, jota lisätään syöjän maun mukaan.
Vegemäisyys ✪✪✪✪ (4/5)
Monikulttuurisuus ✪✪✪✪✪ (5/5)
Monikulttuurisuus ✪✪✪✪✪ (5/5)